Johanna Sirén-Kaplas

“Tämä on meiän maa”, sanoi Simo Häyhä

  • Tapio Saarelaisen kirjoittama kirja Simo Häyhästä on mielenkiintoista luettavaa.
    Tapio Saarelaisen kirjoittama kirja Simo Häyhästä on mielenkiintoista luettavaa.
  • Suomen raiskaustilastoa alkaen vuodesta 1980.
    Suomen raiskaustilastoa alkaen vuodesta 1980.
  • Ruotsin raiskaustilastoa vuodesta 1975 alkaen.
    Ruotsin raiskaustilastoa vuodesta 1975 alkaen.

Näillä sanoilla tarkka-ampuja Simo Häyhä hyvästeli kotiväkensä, kun hän lähti talvisotaan.

Harkitsevaisen Häyhän tavat toimia tuliasemassa talvisodan aikana ovat yhä käytössä nykyajan taistelutoiminnassa.

Häyhä on kuuluisa myös maamme rajojen ulkopuolella.

Kollaa kesti.

 

Kirjassaan “Ratkaisu 1944” eversti ja Mannerheim-ristin ritari Wolf H. Halsti tuo esille Tali-Ihantalan taisteluihin liittyen suomalaista kansanluonnetta todeten, että “suomalaiset saattavat rauhallisina aikoina olla suurpiirteisiä ja välinpitämättömiä, mutta joutuessaan seinää [vihollista] vasten asetetuiksi he muuttuvat aivan toisenlaiseksi.”

 

Asumme täällä pohjoisessa, kylmässä ja karussa maassa, jossa jokainen liike on harkittava tarkkaan – ettei eksy pimeässä metsässä, putoa jäihin tai menetä satoa hallalle. Että ylipäätään pysyy hengissä.

Kun talvella menee ulos, on puettava paljon päälle.

Monet asiat, kuten talvinen “vaatejumppa”, käyvät täällä hitaasti. Arki-iltapäivisin Länsiväylä on tukossa ja liikenne Helsingistä Espooseen mataa etananvauhtia eteenpäin. Lumenluontiin kotipihoilla ei liity minkäänlaista vauhdinhurmaa. Jouluhimmelin ripustamiseen ei tänäkään vuonna tarvittu tulista temperamenttia.

– – –

Suomalainen on hiukan hidas. Tai no, rauhallinen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän olisi tyhmä. Kallo voi olla paksu, mutta lopulta viesti menee perille.

Suomen poliittisilta päättäjiltä on kestänyt vasta kymmenen vuotta ennen kuin Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon viesti alkaa mennä perille. “Scripta – kirjoituksia uppoavasta lännestä” on ollut internetissä esillä koko tämän kymmenen vuotta, kauemminkin.

Mutta moniko nykyisistä poliittisista päättäjistä on vaivautunut lukemaan kirjoitusten sisältämiä varoituksen sanoja, faktoja nykyisestä Ruotsista?

Nyt sitten ihmetellään ja levitellään käsiä: Oulu, Helsinki. Mitä seuraavaksi?

Vieläkö pitää toiset kymmenen vuotta odottaa, että menee perille kansalaisten viesti: tämä on meiän maa, rikolliset pysyköön rajan takana.

Pitääkö suomalaisten ensin suuttua oikein kunnolla?

– – –

En millään välittäisi olla näkemässä sitä, kun suurpiirteiset “Ellun kanat” kokevat Wolf H. Halstin mainitseman metamorfoosin ja siirtyvät Tali-Ihantala –moodiin.

“Sitten, kun niitä aletaan napsia…”, sanoi entinen merimies jo jokunen vuosi sitten.

Ja mitäköhän hän sillä mahtoi tarkoittaa?

Entinen merimies oli jostakin syystä aikoinaan joutunut merillä seilatessaan ja sieltä rantautuessaan vankilaan Yhdyvaltojen länsirannikolla. Jotain vankilassa oli tapahtunut, sillä vankeja rankaistiin jättämällä heidät ilman ruokaa. Mutta tälle yhdelle suomalaiselle ateriaa kuitenkin tarjottiin, koska ajateltiin, että ei tämä ulkomaalainen mitään mistään kuitenkaan ymmärrä.

Mutta sen verran suomalainen merimies ymmärsi, että ei ottanut ateriaa vastaan. Hän ymmärsi, että ei parane ruveta sooloilemaan. Että kun muut eivät syö, ei syö hänkään. Tai jos syö, niin siitä voi koitua seurauksia.

– – –

Tämä Suomi on meiän maa.

Toivon, että kaikki suomalaiset poliitikot ja elinkeinoelämän päättäjät ymmärtävät, että ei täälläkään – vaikka vapaassa maassa ollaankin – kannata kenellekään myöntää erivapauksia vain siitä syystä, että luullaan, että jotkut eivät ymmärrä mistään mitään. Tai luullaan, että halpatyövoima tulee aivan erityisen halvaksi.

Siitä voi koitua seurauksia?

Nyt viimeistään kannattaisi alkaa kuunnella Jussi Halla-ahoa aivan erityisen tarkasti.

 

http://juhanistrandn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267801-sipila-orpo-ja-poha...

 

https://www.kansalainen.fi/bilettamista-alistamista-kontrollointia-ja-lo...

 

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201805222200959587

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (53 kommenttia)

Käyttäjän jakerajaaho kuva
Jarkko Raja-aho

Häyhältä kysyttiin: Mitä tunnet kun ammut venäläisen?

Simon vastaus: Rekyylin.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

Läheltä Kollaanjoen siltaa löytyi sodan jälkeen 542 hylsyä. Ja 542 vihollista Häyhä siellä ampui.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Häyhäkö on sellainen suomalainen, jollaiseksi haluatte tulevaisuuden suomalaisista tulevan?

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #21

#21 (Niemeläinen)

Sanon sinulle saman kuin tuossa alempana Uimoselle: sodan tai sotilaiden ihailu ei nyt ollenkaan ole tämän blogin pointti.

Yhteiskuntarauha on tämän blogin pointti.

Mutta jos oikein tarkkaan luet blogin uudestaan, saatat päästä kiinni siitä, että mikä on se asia, josta tässä yritän varoittaa.

Varmaan ymmärrät, että minun täytyy asetella sanani todella tarkkaan, ettei Huusko heitä blogiani ulos täältä?

Mutta lue ajatuksella se, mitä Halsti sanoi. Sitten huomioi se, mitä vanha merimies tuli sanoneeksi. Kiinnitä huomiota myös siihen, että hän ei sanonut _jos_. Hän käytti sanoja _sitten, kun_.

Oli hätkähdyttävää kuulla tuo kommentti.

Jos harrastaa sekä kemiaa että matematiikkaa, voi ymmmärtää, että 1+1 ei aina ole 2 vaan tuloksena voi olla muutakin. Mielelläni nimeäisin tähän villin C-alkuisen kemikaalin, mutta Huuskon pelossa joudun sensuroimaan itseäni.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #26

Matematiikassa 1 + 1 on aina kaksi.

En ymmärrä yhtään, miksi sinun pitäisi sanojasi sensuroida. Itsekin pystyn vapautuneesti kirjoittamaan uhkakuvista, jotka syntyvät tästä sisäisen yhtenäisyyden rapauttamisesta, jota harrastat.

Maahanmuuttajavastaisella suljetulla FB-foorumilla, jonka keskustelujen sisältöä Yle aukaisi, elämöitiin yksituumaisuudesta. Kyseisessä kommentissa nähtiin, että pian on toiminnan aika ja maa siivotaan ulkomaalaistaustaisista ja suvakeista.

Otathan tämän huomioon siinä vaiheessa, kun mietit korvaatko sanan "jos" sanoilla "sitten, kun". Kahtia jakautuneesta kansasta on vaikea saada yhtenäistä. Mitä enemmän haluat kahtiajakoa rakentaa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ajat väkeä kaduille tekemään omistamme selvää. Takanasi on joukko vielä enemmän äärisuuntautuneita höyrypäitä, jotka eivät taiteile kieli keskellä suuta eivät ainakaan omassa porukassaan, turvallisessa ja sallivassa ilmapiirissä.

En usko että sinunkaan pelkonasi olisi Huusko, vaan se, miten ihmiset ja yhteiskunta reagoisi ajatuksiisi ja miten pitkälle todellisuudessa olisitkaan valmis menemään vihasi ja katkeruutesi viemänä.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #39

#39

"Takanasi on joukko vielä enemmän äärisuuntautuneita höyrypäitä"

En koe, että Perussuomalaiset olisivat mikään höyrypäiden ryhmä. Päinvastoin, maltillisin, parlamentaarisin keinoin yritetään tukea kansallisen yhtenäisyyden säilymistä maassa, jota tällä hetkellä monenlaiset voimat repivät.

Huuskoilu on mitä on, ja se nyt vain täytyy ottaa täällä huomioon.

En tiedä, mistä keksit tuon vihan ja katkeruuden. Kristittynä tunnustan jokaisen ihmisen ihmisarvon ja sen, että _jokainen_ ihminen on Jumalan luoma ja Hänelle rakas.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jäisin tumput suorana ja suu auki pällistelemään sitä, kun Suomea ja suomalaisia rusikoidaan EU:n toimesta.

Suomalaisen yhteiskunnan lainsäädäntö on rakennettu Raamatun Kymmenen käskyn varaan. Yhä edelleen lainsäädäntömme tunnistaa varkauden varkaudeksi ja tappamisen tappamiseksi jne.

Kristilliseen kasvatukseen on kuulunut myös tuo kultainen käsky "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" (Matt.22:38)

Ja sitä suomalaiset ovat yrittäneet tehdä. Auttaa niitä, joiden ovat uskoneet olevan avun tarpeessa.

Mutta huonoa rakkautta olisi sallia sellaista, joka vie autettavan hakoteille, eikö totta?

Kuten olen sanonut: jos auttaja uppoaa, uppoaa autettavakin.

Katsos, Niemeläinen, järki on Jumalan lahja sekin ja sitä järkeä saa ja pitääkin käyttää.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #44

Hei, jätetään nuo uskonnolliset tunnusmerkistöt pois, kun puhumme ihan maallisista asioista, jooko? Lainsäädännössä ei ole varaa hurskastelulle eikä myöskään fundamentalismille.

Meillä, minulla ja puolueellasi, on myös hyvin erilainen näkökanta siitä, miten kristillinen arvopohja toiminnassanne näyttäytyy. Kristittynä minun on vaikea ymmärtää teidän kristillisyyttänne.

Mutta kun tarkastelemme yhteiskunnallisia kysymyksiä ihmisinä saatamme saada sanamme ja ymmärryksemme kohtaamaan. Kymmenellä käskyllä ei ole lainsäädännössämme minkäänlaista jalansijaa, onneksemme.

Jäljelle jää kaksi kymmenestä. Varsin vähän, siis. Mutta nuo varastamisen ja tappamisen kiellot löytyvät - yllättäen? - kaikista lainsäädännöistä, myös muslimimaissa. Ne kun on tuotu Raamattuunkin ihmisten hyväksikatsomasta yhteiskuntamoraalisesta lähtökohdasta.

Minulle EU ei näyttäydy minkäänlaisena uhkana, päinvastoin. EU ja YK ovat turvallisuutemme ja identeettimme kannalta merkitttäviä positiivisia voimatekijöitä. Ilman kansainvälistä yhteistyötä olisimme ongelminemme yksin. Eurooppalainen taakanjako koituu myös omaksi parhaaksemme. GCM-paperi on hyvä esimerkki siitä, kuinka kansainvälisin sopimushankkein pystymme vaikuttamaan globaaleihin ongelmiin. Mm. kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palauttaminen ilman lähtömaan hyväksymismenettelyä on kirjattu yhteisymmärryspöytäkirjaan. Puolueenne asettui ainoana eduskuntaryhmänä jälkikäteen pöytäkirjaa vastaan.

Mutta vielä tuosta kristillisyydestä ja blogistasi. Päätit blogisi sanoihin, kuuntelisimmeko viimein Halla-ahoa. Puoluejohtajanne on ateisti, joka johtaa kristillissosialistista puoluettaan. Ja mitä sanottavaa hänellä on lopulta ollut? Miten ongelma Halla-ahon mielestä ratkaistaan? Halla-aho sanoi, että hallituksen tulee pyytää anteeksi ja erota. Ongelmako ratkeaisi hallituksen anteeksipyynnöllä?

Simon Elo kertoi, että hallitus on tehnyt kaiken sen, minkä Halla-ahon laatimasta 80-kohtaisesta maahanmuuttopoliittisesta ohjelmasta pystyi toteuttamaan. Osa ohjelman kohdista kumoutui perustuslakiin. Mutta monet asiat, muunmuassa perheiden yhdistäminen on nyt paljon vaikeampaa, ilakoi nykyisin Sinisiä unia edustava Simon Elo.

Luitko tänään, mitä mieltä maahanmuuttajanaiset ovat olleet tästä kohusta? Toinen heistä mietti, että yhteiskuntamme on ollut liian sinisilmäinen. Pojat ovat yksin vieraassa kulttuurissa. He eivät ole Irakissa saaneet edes puhua tyttöjen kanssa ja täällä tytöt elävät osana yhteiskuntaa.
Perheistään irrallaan elävien poikien hyppääminen suoraan länsimaisen yhteiskunnan jäseniksi ja arvojen jakajiksi ei maahanmuuttajanaisten mielestä onnistu pelkästään toivomalla. Tilannetta monimutkaistaa se, ettäivät perheet ole tukemassa näitä poikia eikä anna turvaa, moraalikäsitystä, sääntöjä ja väärintekemiseen liittyvää häpeän tunnetta.

Halla-aho on ollut jo ratkaisemassa tilannetta. Ehkä anteeksipyyntö olisi paikallaan?

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #46

#46 (Niemeläinen)

Mikä pläjäys!

Mutta yritetään.

Jätit muuten vastaamatta kysymykseeni, jonka esitin sinulle aikaisemmin:

"Meillä tosiaan on ongelmia riittävästi jo ihan omastakin takaa.
Oletko tästä samaa mieltä?"

- - -

Sitten ylläolevaan:

!) "jätetään nuo uskonnolliset tunnusmerkistöt pois, kun puhumme ihan maallisista asioista"

Ei pysty, sillä tästähän nimenomaan on kyse: mitä ns.rauhanuskonto™ sallii, vaatii ja edellyttää, ja miten näihin vaatimuksiin ei täyspäinen suomalainen voi suostua.

2) "Kristittynä minun on vaikea ymmärtää teidän kristillisyyttänne." Ei Perussuomalaisilla ole mitään yhtenäistä kristillistä linjaa. Jokainen edustaa itseään.

3) "Kymmenellä käskyllä ei ole lainsäädännössämme minkäänlaista jalansijaa"
Niinkö? Et vain tunnista tätä, koska se on niin itsestäänselvää. Ei tarvitse kuin mennä sata kilometriä itään, niin nähdään millaista lainsäädäntöä ja elämää saadaan aikaiseksi silloin, kun Kymmenen käskyä eivät ole ohjaamassa yhteiskuntaa ja ihmisiä.

4) "Ilman kansainvälistä yhteistyötä olisimme ongelminemme yksin."
Ei EU ole ainoa tapa tehdä kansainvälistä yhteistyötä. Sitä oli jo ennen EU:ta.

5) "Eurooppalainen taakanjako koituu myös omaksi parhaaksemme. GCM-paperi on hyvä esimerkki siitä, kuinka kansainvälisin sopimushankkein pystymme vaikuttamaan globaaleihin ongelmiin."
Apua! Mistä tuollaista kuvaa näyttäviä kristallipalloja saa?! Sen kai sinäkin ymmärrät, että nyt on menossa pilottijakso, jonka lopputulemasta _kenelläkään_, ei edes Niemeläisellä, ole tietoa. Miten voit siis kirkkain silmin vakuuttaa, että 'taakanjako koituu omaksi parhaaksemme'? Etenkin, kun aivan vieressä Ruotsissa on jo selkeästi nähtävissä, että taakanjako nimenomaan fragmentoi, ei rakenna, yhteiskuntaa, ja kaikki merkit viittaavat siihen, että huonosti käy myös Suomelle, jos tätä kehityskulkua ei pysäytetä.

6) "Miten ongelma Halla-ahon mielestä ratkaistaan?"
Halla-aho on esittänyt, että turvapaikanhakijoita ei otettaisi enää yhtään.

7) "Simon Elo kertoi, että..."
En tuhlaa aikaani Elon kirjoitusten lukemiseen. Ei kiinnosta.

8) "Luitko tänään, mitä mieltä maahanmuuttajanaiset ovat olleet tästä kohusta?"
En lukenut.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #48

"Ruotsissa on jo selkeästi nähtävissä"

Ruotsi on esimerkkinänne hyvästä talouspolitiikasta: "Ruotsi pärjää omillaan koska sillä ei ole euroa..." ja uhkakuvana: "Ruotsissa on jo selkeästi nähtävissä..."

Päättäisitte jo, onko Ruotsi uhkakuva vai utopinen mahdollisuus!

"Halla-aho on esittänyt, että turvapaikanhakijoita ei otettaisi enää yhtään."

Kuinka tuo Halla-ahon esitys auttaa tilanteeseemme? Nythän meillä on turvapaikanhakijoita, turvapaikan saaneita ja ilman turvapaikkaa jääneitä. Halla-aho kuvittelee, että hän voisi palata ajassa taaksepäin ja järjestellä asiat niin kuin emme olisi ottaneet yhtään turvapaikanhakijaa vuonna 2015.

Puhdasta pöytää ei ole, vaan seuraava hallitus jatkaa siitä, mihin nykyinen jää. Halla-ahon esitys on turha ja tarpeeton mietittäväksi myös siinä mielessä, että esitys on Suomen lainsäädännön vastainen. Ministeriöissä on lakiasioita edelleen vireillä eikä yksikään ministeriö ole valmistautunut sellaiseen, että Suomi irtautuisi pakolaissopimuksesta ja ihmisoikeusjulistuksesta yksipuolisesti.
Sen sijaan ministeriöistä valmistuu nykyiseen lainsäädäntöömme ja perustuslakiimme sovitettuja lakiesityksiä kaiken aikaa. Ministerit voisivat teoriassa toki keskeyttää kaiken meneillään olevan lakivalmistelun mahtikäskyllään, mutta sellainen on lähinnä utopinen näkemys ilman realismia.

Pakolaissopimuksen uudelleen neuvotteleminen puolestaan vie kymmenen vuotta. Presidentti muistutti Kiinassa, ettei Suomi halua olla se maa, joka avaa pakolaissopimuksen.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #48
Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #50

#50

"Ruotsi on esimerkkinänne hyvästä talouspolitiikasta"

Niin, fiksu tikki ruotsalaisilta, että pitivät oman valuuttansa. Siitäkään Suomessa ei juuri kirjoiteta eikä puhuta.

Mutta jos liität Ruotsin talouspolitiikan Ruotsin maahanmuuttoon, yhtälö ei ole mikään menestystarina, ei edes talouden näkökulmasta tarkasteltuna.

Kuten sanoin: Ruotsilla on varaa. Ruotsi on jo lähtökohtaisesti paljon vauraampia maa kuin Suomi. Se ei ole hukannut varallisuuttaan sotiin ja jälleenrakennukseen. Sen varallisuus juontaa jo siltä ajalta, kun Suomi oli osa Ruotsia.

Siksi Ruotsilla on rahaa, jolla pitää tyytyväisinä ja laiskanpulskeina myös ne tahot, joista muuten voisi olla harmia (ryhmää erikseen nimeämättä).

Ruotsi pystyy varallisuutensa turvin myös paikkailemaan tuontirikollisuuden jälkiä ja kustantamaan sen oikeuskäsittelyjä paremmin kuin Suomi.

Ja koska työllisyys Ruotsissa on parempi kuin Suomessa, ruotsalaisten työttömien ei tarvitse seistä kassajonossa lähes tyhjin käsin katsomassa, kun kunniavieras latoo liukuhihnalle ruokapakkauksen toisensa jälkeen.

Suomessa tilanne on toinen. Meillä ei ole varaa antropologisiin kokeiluihin, puhuttamakaan kokeilun seurausten korjaamisesta. Täällä myös erilaisten kunniakansalaisten majesteettinen kohtelu herättää katkeruutta ja syö omaa motivaatiota yrittää siellä, missä eletään niukkuudessa ja yritetään itse kustantaa oma eläminen.

Kyllähän sen maalaisjärjellä ajateltuna ymmärtää oikein hyvin, että demotivaatiota pukkaa, jos itse täytyy juosta 24/7 saadakseen edes vähäiset elämisenedellytykset kasaan samaan aikaan, kun toiset saavat sen tekemättä mitään.

Ei Suomi näin toimi. On kovaa talvipakkasilla vetää rensselit niskaan kello kuusi joka aamu ja laittaa kolvi laulamaan, kun mereltä tuulee vaakasuorassa ja polvet vinkuvat, vaikka miten olisi polvisuojat. Ja tietää, että toiset ne vaan nukkuvat.

Jos yhtään olet tutustunut Halla-ahon blogikirjoituksiin otsikolla "Scripta - kirjoituksia uppoavasta lännestä", tiedät, että Ruotsin malli muodostaa uhkakuvan. Ruotsin tie on huono on tie.

- - -
Ja sitten:

"Ministeriöissä on lakiasioita edelleen vireillä eikä yksikään ministeriö ole valmistautunut sellaiseen, että Suomi irtautuisi pakolaissopimuksesta ja ihmisoikeusjulistuksesta yksipuolisesti."

Tähän sanon vain, että aika alkaa valmistautua.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #52

Itse en ota kantaa Halla-ahon kirjoituksiin. Muidenkin kannattaa olla varuillaan, kirjoituksethan ovat osoittautuneet jo aiemmin lakia rikkoviksi.

Suomalaisista työntekijöistä loppuu tehot parinkymmenen vuoden päästä ikääntymisen seurauksena. Kipaisepa katsomassa sairaalojen osastoilla ja kotihoidossa. Ulkomaalaisten työntekijöiden määrä ylittää kantasuomalaisten osuuden jo monin paikoin. On pölhöpopulismia edes yrittää väittää, että suomalaiset olisivat yhtään maahanmuuttajia ahkerampia tai työteliäämpiä. Sen sijaan maahanmuuttajien työllistymisen esteitä on purettava aktiivisesti. Mm. perheen yhdistäminen on saatava palautettua entiselle tasolleen.

Ja Siren-Kaplas, käyttäytyminen ja ihmisten kunnioittaminen eivät maksa mitään, mutta nostavat arvoasi kanssaihmisten silmissä. Viittaukset toisten nukkumiseen ja sanat kunniakansalainen ja rauhanuskonto ovat ivallisia ja loukkaavia ilmaisuja. Suosittelen käyttäytymään kristillisesti toisia arvostaen. Edes kymmenen käskyn elämäntapaohjeita noudatellen.

Katselepa vaikka minun ja Levosen mielipiteen vaihtoa. Pystymme keskustelemaan asiasta ketään halventamatta ja toisiamme kunnioittaen, vaikka olemme perusongelmasta ja ratkaisumalleista mielipiteinemme yhtä kaukana kuin me. Sanottakoon kuitenkin kunniaksesi, että olet sinnikkäästi vastannut kommentteihini ja pystymme ihan kelvolliseen vuorovaikutukseen.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #53

#53

Täältä löydät Samuli Salmisen kirjoittaman raportin aiheesta "Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee? – Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta, työmarkkinat ja julkinen talous":

https://www.suomenperusta.fi/

Ulkomaista työvoimaa ylistäessäsi on pakko kysyä, että onkos sinulta jotenkin mennyt kotimainen työttömyys ohi?

Kyllä täällä tekijöitä on, mutta elättääkseen itsensä, he tarvitsevat palkkaa, jolla elää.

Sitten on eri asia, jos valtio subventoi eikä palkkaa tarvitse saada kuin vähän tai ei ollenkaan.

Yllämainitussa raportissa kerrotaan, että monien maahanmuuttajien tavoite on saada kansalaisuus, ja sen saadakseen he ovat valmiita työskentelemään alle minimipalkan tai ilmaiseksi tai jopa ostamaan itselleen työpaikan.

Lisäksi on vielä sellainen pikku yksityiskohta, että vaikka henkilö ei saisi työlupaa Suomeen, hän voi kiertää tämän hakemalla turvapaikkaa. Jos turvapaikan hakija onnistuu saamaan työtä, hän saa jäädä maahan.

Muistaakseni 2/3 turvapaikkahakemuksista on sellaisia, joissa paikkaa haetaan jo toistamiseen, tai peräti kolmatta kertaa. (Tarkka määrä on jonkun blogini lopussa.)

Ei ihme, jos hakemusten käsittely puuroutuu. Sehän on suorastaan loputon ralli, koska optiot ovat mahtavat: kansalaisuus.

- - -

Sitten:

"On pölhöpopulismia edes yrittää väittää, että suomalaiset olisivat yhtään maahanmuuttajia ahkerampia tai työteliäämpiä."

Mitenkäs monen eri kansallisuuden kanssa Niemeläinen on tullut työskennelleeksi tai opiskelleeksi? Itse olen ottanut tuntumaa työelämässä ruotsalaisiin, ranskalaisiin, italialaisiin, hollantilaisiin, virolaisiin, puolalaisiin, venäläisiin, turkkilaisiin, kiinalaisiin, japanilaisiin, brasilialaisiin ja jenkkeihin. Yksi filippiiniläinenkin työkaveri on ollut. Opiskelukavereina on ollut jengiä paitsi Pohjanmaalta, myös mm. Saksasta, Nepalista, Kiinasta, Bangladeshista, Argentiinasta, Kamerunista, Nigeriasta, Togosta ja Ghanasta.

Kun tähän joukkoon verrataan suomalaisia, niin suomalaiset puhuvat parhaiten suomea ja ovat parhaiten perillä Suomen käytännöistä mm. työmailla työturvallisuuteen liittyen, ja yleisistä hygieniakäytännöistä Suomessa.

Martat tekivät aikoinaan ison työn kiertäessään talosta taloon opettamassa hygieniakäytäntöjä, joiden avulla mm. erilaiset kulkutaudit pidettiin kurissa.

Vaikka kaikki olisivat yhtä ahkeria, siitä on kuitenkin eittämätön etu, jos kaikki puhuvat hyvin suomea. Ei pääse syntymään vaaratilanteita sen vuoksi, että ihmiset eivät ymmärtäisi toisiaan tai eivät osaisi varoa samoja asioita. Tämä kaikki with all due respect.

- - -

Sitten tämä:

"käyttäytyminen ja ihmisten kunnioittaminen eivät maksa mitään"

No jopas! :-) Tarttunut poikain termit matkaan, kun näistä asioista on viimeiset kymmenen vuotta väännetty. Aika valitettavaa :-)

Nyt päätän keskustelun tässä blogissa omalta osaltani tähän. Jos haluat sanoa viimeisen sanan, sano. Minulla ei siihen ole tarvetta.

Käyttäjän TuulaSarsalo kuva
Tuula Sarsalo

Häyhä oli vaatimaton mies, puolusti Suomea, muttei ihannoinut sotaa. Jos näitä häyhiä ei aikanaan olisi ollut oman henkensä kaupalla puolustamassa maataan, täällä ei olisi Uutta Suomea johon kommentoida ja kielikin olis toinen. Hyvä Johanna, että otit tän tärkeän aiheen esille, kiitos.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Simo Häyhä ampui sotien aikana silloisia putinisteja. Putin nimittäin suri Neuvostoliiton kaatumista ja ihailee Stalinia.

Nyt Putinin kaupparatsu (Petra Nyqvistin huomio) äärioikeistolaiseksi rasistiksi luonnehdittu Katie Hopkins tulee persujen varapuheenjohtajan, ateistisen puheenjohtajan johtaman puolueen kreationistisen varapuheenjohtajan Laura Huhtasaaren mentoriksi?

Äärioikeistolle kaikki käy. Stalin ja Hitler olivatkin hetken kavereita ja tapattivat omia ja vieraita miljoonatolkulla. Kaikki paitsi demokratia käy.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

#2

Niin mitä halusit sanoa? Petra asuu saaressa. Lapsia raiskataan Oulussa ja Helsingissä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Terminologiasi kuulostaa kovin sotaisalta ja haluat viljellä uhkakuvia. Ette te tuolla tavoin maata rakenna. Kansallisen eheyden pystytte ehkä rikkomaan, vaurioiden korjaaminen kestää kovin kauan.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #22

#22 (Niemeläinen)

Syytät uhkakuvien viljelemisestä. En hyväksy syytöstä. Esittelyssä on lähinnä reaaliaikainen tilannekuva.

Perussuomalaiset eivät ole rikkomassa kansallista eheyttä. Ihan muut voimat tässä ovat liikkeellä. EU-vetoista toimintaa.

Kun suomalaiset äänestivät Euroopan yhteisöön liittymisen puolesta, sanaakaan ei sanottu maahanmuutosta tai taakanjaosta.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Blogisti on hakoteillä. Lapsia (alle 15 vuotiaita) joutuu seksuaalirikosten uhreiksi paikkakunnan väkilukuun suhteutettuna kyllä selvästi enemmän muualla kuin Oulussa ja Helsingissä. Jopa täällä Orimattilassa on siinä suhteessa turvattomampaa kuin Oulussa Helsingissä, joista jälkimmäinen on hyvinkin turvallinen.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005965952.html?u...

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #41

#41 (Siikala)

Pointtini oli se, että Petran saarella on rauhallista ja sieltä käsin hän muodostaa maailmankuvaansa ja kirjoittelee.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #43

Minä asun Helsingissä ja Petran kirjoitus vastaa hyvin omaa maailmankuvaani. Hän myös nosti esiin ansiokkaasti kansainvälisen mielikuvavaikuttamisen toimintanne takana. Se näkyi myös tuonne kaukaiselle saarelle.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #47

#47

"kansainvälisen mielikuvavaikuttamisen toimintanne takana"

Jotta mitä? Minun takanani ei ole minkäänlaista kansainvälistä mielikuvavaikuttamista. Olen ihan kansallinen versio itsestäni.

Petran kirjoitukset eivät kiinnosta minua niin paljon, että lukisin niitä. Ne ongelmat, jotka koskettavat minua, eivät kosketa häntä millään tavalla.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #49

Sinulla tuntui silti olevan kanta siihen, mitä Petra kirjoittaa. Jollet lue hänen tekstejään, voisi olla järkevää olla kommentoimatta niiden sisältöä tai sitä, millaisista lähtökohdista hän asiaa tarkastelee. Saariviittauksesi oli hyvin absurdi globaalissa maailmassamme.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #51

#51

Jossakin vaiheessa lueskelin hänen kirjoituksiaan, ja Petra kävi myös minun blogeissani ystävällisesti jonkinlaista valistustoimintaa harjoittamassa.

Hän itse myös kertoi omassa esittelytekstissään bloginsa yhteydessä asuvansa "simpukankuoren muotoisella saarella" ja hemuloivansa siellä (muistaakseni).

Sitäpaitsi, Niemeläinen, Petra ja minä olemme entisiä opiskelukavereita samalta vuosikurssilta, joten kyllä me toisemme tunnemme. Minulla on kuin onkin siis joku käsitys siitä, mitkä ovat Petran lähtökohdat tilannekuvan tarkasteluun :-)

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Miehet puolustivat rintamalla ollessaan Isänmaan ohella myös suomalaista vanhusta, naista ja lasta ja heidän turvallisuuttaan. Tässä suhteessa on todettava viime aikojen raiskausuutisten perusteella, että maamme monet nykyiset vastuunkantajat, eivät kaikki, häpäisevät veteraanien perintöä.

Talvisotaan ja Jatkosotaan osallistunut edesmennyt isäni totesi aikanaan, että on olemassa ”syyn ja seurauksen laki.”

Hänellä oli myös sanonta ”mihin suuntaan pallo alkaa pyöriä, siihen suuntaan se pyörii loppuun saakka.”

Toivottavasti tulevien eduskuntavaalien jälkeen ”pallon” suuntaa saadaan muutetuksi. Maa tarvitsee jämäköitä johtajia.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

#5

Niin, ja naiset pitivät tuolloin maatalousvaltaisen Suomen pieniä maatiloja pystyssä ja peltotilkut viljeltyinä. Suomessa vallitseva tasa-arvo perustuu siihen, että molempia on tarvittu, miehiä ja naisia, jotta täällä on ylipäätään selvitty.

Omaan lähipiiriin kuulunut, nyt jo edesmennyt sotaveteraani (tarkka-ampuja muuten hänkin) sanoi aina, että kun kansat alkavat liikehtiä, siitä ei hyvä seuraa.

Nyt kansat suorastaan viuhuvat edestakaisin uuden teknologian turvin.

Pieni viiden miljoonan kielivähemmistöön kuuluva Suomen kansa ei ymmärrä itse olevansa minkäänlainen suojelukohde. Miten ymmärtäisikään; mehän olemme itsellemme oman maailmamme napa.

Mutta on naurettavaa kuvitella, että näin pieni kansa pysyisi kasassa ilman kansalaissopua. On paradoksaalista, että vakavia, maan sisäisiä ristiriitoja tuottavat rajojemme ulkopuolella pääsääntöisesti asustavien kansojen edustajat.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Isäsi oli väärässä. Kun laitat pallon liikkeelle mäen päältä se menee aikansa mäkeä alas, sitten toista rinnettä ylös, sitten se tulee takaisin.

Niin kävi Suomen armeijallekin. Ensin mentiin rytinällä jatkosodassa itään ja lopuksi juoksujalkaa länteen.

Silloin kun kansakunta kaipaa johtajia, on kyse yksilöiden kriisistä. Itse en kaipaa hallitsijaa, pärjään ihan kohtalaisesti ilman määräyksiäkin.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

#23

Hienoa, Niemeläinen, että pärjäät.

Valitettavasti Suomessa ei kaikilla ole asiat yhtä hyvin kuin sinulla.

Silloin niiden, joilla on älyä ja kykyä, pitää toimia niidenkin hyväksi, jotka eivät kunnolla kykene ajamaan omaa asiaansa.

Meillä on työttömyyttä, meillä on koulupudokkaita, nuoret naiset ovat alkaneet tehdä itsemurhia, maatilojen määrä Suomessa on puolittunut vuoteen 2025 mennessä. Listaa riittää.

Eikö meillä ole ongelmia riittävästi jo omastakin takaa? Vieläkö niitä pitää rahdata tänne kauempaa?

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Suomi sai torjuntavoitot sekä Talvisodassa että Jatkosodassa. Se on puhdasta faktaa. Sinulle totuuden vääristäminen näyttää olevan yhtä helppoa kuin voileivän voiteleminen. Tali-Ihantalassa ei oltu ”juoksujalkaa”.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Talin%E2%80%93Ihanta...

Molempiin sotiin voi helposti tutustua lukemalla nettiin digitoituja ”Kansa Taisteli – miehet kertovat”- lehtiä.

http://kansataisteli.sshs.fi/

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #34

#34

Mannerheim-ristin ritari, kenraalimajuri Karl Lennart Oesch oli Kansa taisteli -lehden ensimmäinen päätoimittaja.

"Kuvatessaan taistelun [Tali-Ihantala] voimasuhteita Oesch toteaa, että lopputuloksena oli, että 'ryssälle tuotettiin näissä taisteluissa niin raskaita tappioita, että sen useampien divisioonien jalkaväki oli pääosaltaan tuhottu, ja samoin panssariyksiköiden panssarien laita: ryssä ei pystynyt enää etenemään Vakkilan-Ihantalan-Salojärven linjalta. Siis merkille pantava torjuntavoitto, jossa ryssän vakavasti yrittämä strateginen läpimurto ehkäistiin.'

Oesch mainitsee tässä yhtyedessä erityisesti 6.divisioonan, 4.divisioonan ja panssaridivisioonan sekä Ilmavoimien erittäin suuret ansiot."

Lähde: Turtola, M., Jääkärikenraali Einar Vihma - Ihantalan taistelun ratkaisija. Otava 2005.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Häyhä, Halsti, Halla-aho. Heidän aatteillaanko esimerkiksi minun pitäisi siirtyä 2020-luvulle?

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

#7

Nyt on kyse käytännön toimenpiteistä. Halla-aho ajaa Suomen rajojen sulkemista niin, että vieraan vallan rikolliset eivät pääsisi Suomeen.

On merkillistä, että Suomessa ei voida edes ottaa "time-out" ja tutkailla hetki, mitä oikein on saatu aikaan. Ei, tärähtäneen höyryveturin lailla painetaan eteenpäin ja jälki on sen mukaista.

Ainoa, joka peräänkuuluttaa jarruja, on Halla-aho. Muut puolueet kohkaavat kuka mistäkin ja kaikki muut puolueet, paitsi Perussuomalaiset, ovat liittovaltiokehityksen kannalla – ja tätä, ymmärtämättä ollenkaan, että kyseessä ei todellakaan ole mikään samanmielisten Amerikan Yhdysvallat vaan useita eri kansallisuuksia, omine kielineen ja tapoineen sisältävä kokonaisuus, joka ei lähtökohtaisesti toimi in corpore kuten uuden mantereen uudisraivaajat.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"tärähtäneen höyryveturin lailla painetaan eteenpäin ja jälki on sen mukaista."

Suomi kaikessa maksajana, poliitikot ottavat direktiivit viimeisen päälle, muut maat eivät välitä pätkääkään.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #9

#9

Niin, tämä "kunnolla tekeminen" on niin pitkään ollut Suomen voimavara, suorastaan elinehto. Ilman sitä ei olisi selvitty tässä lyhyen kasvukauden ja pitkän talven maassa. Viljaa, perunoita ja porkkanoita ei voi sanan voimalla huijata kasvamaan vaan kaikki käytännön työ on todella tehtävä, ja tehtävä oikein, ja ajallaan.

Sovimme huonosti joukkoon, joka on jo vuosisatoja harjoittanut hovien juonittelua suotuisammissa ilmasto-olosuhteissa. Lämpimissä maissa ei ole niin väliä, puhutaanko aivan totta ja tehdäänkö asiat tänään vai huomenna.

Suomessa on ollut pakko olla tarkkana kaikessa. Pakko osata käyttää köyhän maan niukat resurssit taiten. Eikä kaverille ole voinut valehdella; jos jäälle ei ole ollut menemistä, sinne ei ole usutettu vaan on varoitettu sulasta.

Matkan varrella varallisuutta sitten kertyi, yhteisöllisyys karisi ja yksilöiden omaneduntavoittelu pääsi vauhtiin.

Muutamat henkilöt ovat valmiita uhraamaan kokonaisen kansan, kunhan oma ura vain etenee.

Tämä on niin säälittävää, ja surullista.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Halla-aholla ei ole mitään annettavaa. Hänellä on visio, että me suomalaiset olisimme kuninkaita ja pärjäisimme ominemme. Halla-aho elää menneessä ja osaa ainoastaan arvostella. Mutta muistathan, Siren-Kaplas, että tuo Halla-ahon PS teki kaiken sen, minkä mestari edellytti. Ja jokainen noista PS-edustajista aina vuoteen 2017 oli hallituksen päätösten takana. Halla-ahon opeilla tehtiin hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma. Sen jälkiä nyt katselette.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #25

#25 (Niemeläinen)

Vastaan sinulle Hannu Monosen sanoilla (ja kannattaa lukea koko blogi sekä kommentit):

"Suomen 37. eduskuntavaalit järjestettiin sunnuntaina 19. huhtikuuta 2015 ja niissä valittiin vaalikauden 2015–2019 eduskunta. Keskusta nousi selvästi suurimmaksi puolueeksi. Perussuomalaiset likimain säilytti kannatuksensa, joka oli moninkertaistunut vuodesta 2007 vuoden 2011 vaaleihin, ja päätyi ensimmäistä kertaa hallitukseen. Kokoomus sai perussuomalaisia enemmän ääniä, mutta jäi vaalimatematiikan vuoksi kolmanneksi. Neljänneksi suurimman SDP:n tulos oli historiallisen huono. (Wikipedia)

Persuilla oli 38 kansanedustajaa, heillä oli Keskustan jälkeen toiseksi suurin eduskuntaryhmä.

Sipilän hallitus nimitettiin tehtäväänsä 29. toukokuuta 2015.

Kaikkiaan 17 ministeristä oli siinä Soinin johtamia Perussuomalaisia seuraavat viisi: ulkoasiainministeri Timo Soini, työministeri Jari Lindström, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho, puolustusministeri Jussi Niinistö sekä sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (Pirkko Mattila 25.8.2016–).

Nämä viisi "hillotolppaministeriä" eivät vastustaneet Sipilän – Orpon v. 2015 turvapaikkapolitiikkaa julkisuudessa sanallakaan, vaan ovat samassa poliittisessa vastuussa tapahtuneesta kuin muukin Sipilän hallitus.

Perussuomalaisten "halla-aholainen siipi" pysyi tuolloin myös hiljaa, kansanedustajat mukaan lukien, ilmeisesti taktisista syistä ja lojaalisuudesta Soinin johtamaa puoluetta kohtaan.

Jussi Halla-aho valittiin puheenjohtajaksi Perussuomalaisten puoluekokouksessa Jyväskylässä 10. kesäkuuta 2017, mikä johti sittemmin puoluehajaannukseen 13.6.2017, toisaalta 20 kansanedustajan siirtyessä "uuden vaihtoehdon" kautta Siniseen tulevaisuuteen ja toisaalta entisellä nimellä jatkaviin Perussuomalaisiin Halla-ahon johdolla.

Nykyisistä Halla-ahon johtamista perussuomalaisista yksikään ei ole ollut hallitusvastuussa päivääkään, eikä heitä voi pitää vastuussa vuoden 2015 katastrofaalisesta poliittisesta virheestä muutoin kuin olemisesta kapinoimatta tuolloista puoluejohtoaan ja ministeriryhmäänsä vastaan.

Kansanedustajille se olisi tietenkin silloin merkinnyt sanktioita, mahdollisesti erottamista eduskuntaryhmästä. – Esimerkkitapaukset sellaisesta periaatteellisuudesta ovat Suomen eduskunnassa perin harvinaisia, joten voi myös kysyä onko odotus siitä aivan kohtuullinen."

http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/26741...

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Halla-aho on aseistakieltäytyjän jo antanut selvän viestin, tervetuloa Suomeen!

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Isäni haavoittui jatkosodassa puolustaessaan isänmaatamme ja vapauttamme. Moneen kertaan hän on viime aikoina todennut, että ei hän näiden nykyisten rasistiöyhöttäjien vuoksi taistellut, vaan vapaamielisen Suomen puolesta. Tällaisiakin kannattaa välillä miettiä, ennen kuin seuraavan kerran ottaa sotaveteraanit kyselemättä kolonnaansa.

Jouni Hölttä

Tuskin ne veteraanit taisteli ulkomaisten käpykaartilaisten puolesta, jotka tuppaa tänne elatusautomaattiin. Veteraanit taisteli suomalaisten ja tämän maan puolesta. Sen polven arvomaailmaan ei ainakaan mahtunut, että ulkomailta tuodaan nuoria miehiä täysylläpitoon suomalaisten riesaksi. Ei vieraanmaan lorvioita oltaisi täällä kateltu.

Jouni Hölttä

Taistelivat kommunismia vastaan.

Aikoinaan taistolaisuus soluttautui yliopistoihin ja on sieltä käsin mädättänyt yhteiskuntaa pala palalta. Se on vaan verhottu stratekisesti vihervasemmistoksi. Ei veteraanit sen puolesta taistellen. Muutama kommari saattoi kylläkin toimia vihollisen hyväksi. Sotien jälkeen veteraanien päälle sylki vasemmisto. Nyt se ratsastaa niillä.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #15

#15

"Sotien jälkeen veteraanien päälle sylki vasemmisto."

Tämän sai myös Simo Häyhä tuntea nahoissaan. Hän sai kokea uhkailua ja vainoa sodan jälkeen, ja joutui pelkäämään oman henkensä puolesta.

Vainoajat eivät ymmärtäneet, että ilman Häyhää ja kumppaneita, kaikilla suomalaisilla, myös vasemmiston edustajilla, olisi ollut edessä reissu Siperiaan.

Nytkään vihervasemmisto ei ymmärrä, että infrastruktuuri on katoamassa myös heidän altaan, jos maa ajautuu vähitellen kaaokseen ja lakkaa toimimasta. Ei meillä ole mitään itämaisten satujen taikalamppua, joka toimittaisi rahaa loputtomiin kaikille, jotka asuvat Suomen rajojen sisäpuolella.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

#11 (Anukatariina)

Minullakin on (nyt) 95-vuotias ystävä, joka vielä jokunen vuosi sitten mietti, että pitäisikö hänen ottaa pihalla tyhjillään olevaan pikkutaloon pakolaisia asumaan.

Samassa talossa asui sodan aikana kaksi pikkupoikaa isoäitinsä kanssa. Poikien äiti oli kuollut ja isä kaatunut sodassa.

Vanhat ihmiset Suomessa ovat täysin median vietävissä (miten muuten voisi ollakaan, kun he eivät ole somessa eivätkä useinkaan jalkaudu suurimpien kaupunkien kaduille ilta-aikaan) ja samastuvat omiin kokemuksiinsa sodasta ja pakolaisuudesta. Tämäkin ystäväni joutui jättämään kotinsa kahdesti.

Eivät nämä vanhukset ymmärrä, millaisen juonittelun kohteena Suomi nyt on. Kyseessä on EU:n mobilisoima tiedustelu, jonka seuraava vaihe on ns. väkivaltainen tiedustelu, josta EU ei ota mitään vastuuta vaan jonka tulijat organisoivat itse.

Tätä me emme halua nähdä. Tätä eivät myöskään sotaveteraanit halua nähdä. Heillä ei vain ole mahdollisuutta seurata "maastoa" vaan he joutuvat nyt tyytymään "karttaan" = virallinen totuus.

Kuitenkin he tietävät yhtä hyvin kuin me nuoremmatkin, että jos kartta ja maasto eivät vastaa toisiaan, niin kannattaa uskoa maastoa. Uskoa sitä, mikä tapahtuu omien silmiesi edessä, vaikka media muuta väittäisi.

Oletko nähnyt maahanmuuttajan pahoinpitelemiä kasvoja omin silmin? Minä olen.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

"Tätä me emme halua nähdä. Tätä eivät myöskään sotaveteraanit halua nähdä."

Älä Siren-Kaplas, ota veteraaneja oman agendasi vetureiksi. Sinulla ei ole siihen varaa eikä mandaattia. Natsit veivät meidät mukaan taisteluun viimeeksi. Nyt pyritte kaikkialla Euroopassa, yhteistyöllä ja toisianne tukien, uuteen nousuun.

Minäkin olen nähnyt maahanmuuttajan pahoinpitelemän kasvot. Olen nähnyt myös suomalaisen pahoinpitelemät kasvot. Eivät ne kovin paljoa toisistaan poikenneet.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #27

#27

Sotaveteraaneja on suvussa niin minulla kuin sinullakin. Siihen tukeutuen puhun vapaassa maassa ihan mitä haluan. Minulla on varaa ja minulla on mandaatti: olen suomalainen.

Minä en pyri Euroopassa yhtään mihinkään enkä tee yhteistyötä kenenkään kanssa. Ihan omaan lukuuni, Perussuomalaisten jäsenenä, kirjoitan tätä blogia. Ja siihen tosiaan _on_ joku syy, että liityin Perussuomalaisiin.

Mitä viimeiseen virkkeeseesi tulee, niin juuri tätä minä tarkoitan: kun meillä on surua ja murhetta jo omastakin takaa melkoiset määrät, niin eikö se riitä? Vieläkö pitää lisää haalia maailmalta?

Suomi kuuluu väkivaltarikostensa määrän puolesta lähemmäs Itä-Euroopan tilastoja kuin Länsi-Eurooppaa. Meillä tosiaan on ongelmia riittävästi jo ihan omastakin takaa.

Oletko tästä samaa mieltä?

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

... eli nämä sotaveteraanit nyt ajattelevat höperöyttään mitä sattuu, vaikka ovat oikeasti persulinjoilla....!!!!!????

Isäni on kyllä ajatuksiinsa tullut pitkän elämänkokemuksensa ja syvällisten pohdintojen kautta ja ajattelee mitä ilmeisimmin selväjärkisemmin ku eräät nykyajan vouhkaajat, jotka hänenkin perinnöllään haluavat ratsastaa.

Tämä on mitä törkeintä veteraanien perinnön töhrimistä.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #30

#30

Olkoon sitten niin.

Nyt jo edesmenneellä tädilläni oli Kataisen pääministerikauden aikana tapana surkutella, kun pääministeri Jyrki Kataisella on niin paljon työtä. Hän piti Kataista oikein edustavana pääministerinä.

En ryhtynyt korjaamaan hänen käsityksiään asiasta.

Ei minulla ole mitään tarvetta asettaa kyseenalaiseksi myöskään isäsi ajatuksia.

En vain usko, että hänellä on riittävästi tietoa Suomen nykytilanteesta, koska tätä tietoa - oman käsitykseni mukaan - pimitetään suomalaisilta.

Jos mielestäsi töhrin veteraanien perintöä, kun yritän saada rajoja soukemmalle, jotta tänne ei virtaisi rikollisuutta, niin sinulla toki on oikeus mielipiteeseesi.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Sotaveteraanin selässä ratsastaminen on ollut persukoiden toimintamalli ennenkin. Ällöttävää.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

#12

Et oikein ymmärtänyt blogin keskeistä sisältöä. Lue pari kertaa ajatuksella läpi, ja katsotaan sitten uudestaan, mitä jäi haaviin.

Käyttäjän mikkish kuva
Mikael Hernesniemi

Simo Häyhän sodan jälkeen antama esimerkki jää usein käsittelemättä, joka on minusta tärkeämpi. Hän ei suostunut pikkupojille opettamaan miten ammutaan. Ei edes leikkipyssyllä.

Tai entäs sitten Viljam Pylkäs, Rokan esikuva, joka kuuluisassa taistelussa tappoi 83 sotilasta? Muistellessaan tuota tapausta Pylkäs myönsi taistelun järkyttäneen häntä syvästi: ”Minua aivan kammotti, enkä voinut olla ajattelematta, että sota on todella kauheata”.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

#16

Sota _on_ kauhea, hirvittävä asia. Siksi Suomessakin kannattaa tehdä kaikki mahdollinen, että täällä säilyy rauha. Siksi tänne ei kannata tuoda tuontitavarana erimielisyyttä, suomalaisten alistamista yms.

Jos luulet, että blogin sisältö on ihailla sotaa ja sotilaita, olet väärillä jäljillä. Blogin sisältö liittyy yhteiskuntarauhan säilyttämiseen, suomalaisten hyväksi.

Pienellä kansalla ei ole varaa riitautua keskenään.

Jos osa on sitä mieltä, että riittää, kun täällä on keskenään riiteleviä suomalaisia, ja toinen osa taas sitä mieltä, että lisää vaan konfliktia Suomen maaperälle (suomalaisten rahoituksella), niin tyhmempikin näkee, että asetelma ei palvele suomalaisia ja se olisi syytä purkaa.

Ja se kannattaisi purkaa hallitusti, ennen kuin tilanne menee niin pitkälle, että sitä aletaan purkaa hallitsemattomasti, oman käden oikeuteen tukeutuen. Ellunkanat ovat ellunkanoja vain tiettyyn pisteeseen asti. Tämä oli se, mitä Halstin suulla yritin viestittää.

Kun asetelma puretaan, on loogista, että ne, jotka maassa alunperin olivat, jäävät maahan.

Mutta, esimerkiksi Svenska Ylekin tekee tänä aamuna kaikkensa sympatakseen oululaisia maahanmuuttajia.

Auttaa voi fiksumminkin. Ei tarvitse tuhota auttajan alustaa. Jos auttaja uppoaa, uppoavat autettavatkin. Suomi kannattaa pitää toimintakelpoisena. Suomi lakkaa toimimasta, jos täällä ruvetaan jotain viidakon lakeja soveltamaan; oikeusoppinet ja "sivistyneistö" istuvat neukkareissaan ja ylenkatsovat taviksia, jotka yrittävät vain elää elämäänsä, mutta joutuvat elämään pelossa, koska kaduista (joilla he joutuvat kulkemaan töihin ja kotiin) on tullut viidakko.

Nyt viimeistään kannattaisi ymmärtää, miten haavoittuvainen pieni ja karu pohjoisen maa on.

Nyt viimeistään kannattaisi suostua näkemään, mitä Ruotsissa tapahtuu (haloo, Svenska Yle). Muutos Ruotsissa on saattanut olla hidas, mutta se on _pysyvä_. Ruotsilla on puskurirahastoa muutoksen käsittelyyn, mikä hidastaa syöksykierrettä. Suomella tällaista varallisuutta ei ole.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Pääasia on, että ei palata aikaan ennen v.2015.

Silloin oli paha tilanne, pahempi kuin nyt.

Perkeleen suomalaiset

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005965593.html?s...

Jouni Hölttä

Nykyinen Ruotsin tilanne on tulevaisuus Suomelle. Suomella olisi vielä mahdollisuus pelastautua. Vaatii suunnanmuutosta haittamaahanmuutontieltä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset